Silloin vuosikymmeniä vanhat valkoisten johtamat AIDS-palvelujärjestöt päättivät yhtäkkiä ottaa haltuunsa suuren osan työstä, jota me jo menestyksekkäästi johdimme omaperäisesti johdettuna mustana, aloittavana mustana, aloittavana LGBTQ-järjestönä. Tämä kyseenalaistaa niiden taustalla olevan motiivin ja tarkoituksen puhtauden. Miksi ette tukisi BlaqOutin tekemää työtä? Voisivatko he olla niin päättäväisiä ”liikuttamaan neulaa” (retorinen kielenkäyttö, jota usein käytetään vihjaamaan, että muilla järjestöillä ei ole samanlaista kapasiteettia kuin teillä, vaikka ne tekisivätkin työtä menestyksekkäästi), että he tekisivät niin vaarantaen suhteet, aiheuttaen erimielisyyksiä ja päällekkäistä työtä? Vaikuttaa siltä. Mutta ei ole mikään ihme, miksi: HIV on iso raha. Ennaltaehkäisy, sairaanhoito, käyttäytymisterveydenhuolto, asuminen, tapauskohtainen hoito – kaikki tämä lisää paljon rahoitusta.
Ei pelkästään se, vaan mustat ihmiset (riippumatta seksuaalisesta suuntautumisesta) puuttuvat silmiinpistävän selvästi kaikkien Kansas Cityn tärkeimpien LGBTQ-organisaatioiden johtavista johtotehtävistä – terveydenhuollon virastoista liike-elämän järjestöihin ja kansalaisorganisaatioihin.
Megan Ming Francisin, Ph.D., Harvardin yliopiston Kennedy Schoolin vieraileva apulaisprofessori, kutsuu tämäntyyppistä tunkeutumista ”liikkeen kaappaamiseksi”. Tässä prosessissa rahoittajat tai yhteistyökumppanit käyttävät resurssejaan painostaakseen ja vaikuttaakseen mustien ryhmien tai liikkeiden päätöksentekoon, sanoo afroamerikkalainen Ming.
Tämä kehys paljastaa vallan epätasapainon niiden välillä, joilla on resursseja, ja niiden välillä, jotka niitä tarvitsevat. Valkoiset rahoittajat ja yhteistyökumppanit käyttävät vallan epätasapainoa antaakseen omille agendoilleen etulyöntiaseman, kontrolloidakseen syntymässä olevia rotuun perustuvia oikeudenmukaisuusliikkeitä tai ottaakseen ne omiin käsiinsä tai jopa syrjäyttääkseen syntymässä olevien ruohonjuuritason organisaatioiden itsemääräävän johtajuuden.
Sen lisäksi, että he ovat epäkunnioittavia ja holhoavia, he eivät myöskään osaa arvostaa työtämme ja panostustamme, ja he yliarvioivat omia aikomuksiaan ja läsnäolojaan tässä tilassa. Kaikesta päätellen usein ja äänekkäästi lausuttu retoriikka merkityksellisestä osallisuudesta on tyhjää. Kun yhteisön hyväntahtoisuuden peitekieli riisutaan pois, jäljelle jää läpinäkyvä yritys vahvistaa olemassa olevaa kolonialistista suhdetta ja kumota liikkeen voima, vauhti ja ääni. Se, että tämä tapahtuu niiden mustan etulinjan henkilökunnan kautta, on vielä huolestuttavampaa.”
Atlantassa toimivan, mustien homomiesten keskuudessa valtaa rakentavan Counter Narrative Project -järjestön perustaja Charles Stephens ilmaisi asian parhaiten Georgia Voice -lehdessä vuonna 2015 julkaistussa artikkelissa: ”Monet näistä samoista henkilöistä, joilta puuttuu visio ja sitoutuminen, saavat työpaikan aids-palveluorganisaatioiden ohjelmatyöpaikoilta tullakseen sieluttomiksi byrokraateiksi”. Näissä tehtävissä, jotka on nostettu heidän asemansa vuoksi ja jotka palkitaan heidän mukautumisestaan ja sopeutumisestaan, he saavat paikkoja pöydissä, joissa he ovat kiinnittäneet huomionsa pikemminkin asemaan perustuvaan valtaan kuin yhteisölliseen vaikutukseen. Koska he eivät ole tilivelvollisia yhteisön äänestäjäkunnalle, vaan ainoastaan rahoittajilleen ja pomoilleen, heistä tulee niiden järjestelmien jatkeita, elleivät peräti tyrmääviä symboleja, jotka kaipaavat kipeästi uudistusta.”
Kokonaisuutena tämä valkoisen hyväntekeväisyyden muoto on eräänlaista pyyhkimistä, ja kuten tohtori King kertoi meille, se on todellinen este mustien itsemääräämisoikeudelle. Tästä mallista on päästävä eroon!
Kehotamme kaikkia liittolaisia, olivatpa he sitten yksilöitä tai organisaatioita, olemaan varovaisempia työskentelyssään mustan LGBTQ-yhteisön kanssa. Uskokaa tai älkää, me osaamme kyllä johtaa ja huolehtia itsestämme. Ja jos ette tue tätä pyrkimystä ja sitä työtä, jota järjestömme jo tekevät, haluatte oikeastaan vain kontrollia.